Isänpäivä ja aika lasten kanssa

Ei mitään tekemistä! Tuttua?

Lasten kanssa ajan viettäminen on ihanaa, mutta ideat voivat joskus loppua. Askartelukaan ei maistu kaikille. Tässä pari vinkkiä ajan viettämiseen lasten kanssa.

Rakennetaan maja. Majan rakennukseen ei tarvitse kuin pari tuolia ja peiton tai viltin. Viltti tuolin selkänojien yli ja tadaa, maja on valmis. Majassa voi lukea tai vaikka syödä eväitä. Varoituksen sana on kuitenkin  paikallaan. Lasten majaan eivät aina aikuiset enää pääse. Allekirjoittaneelle osoitettiin omaksi majaksi koiran tyyny.

Lasten kanssa retkeily on hauskaa. Aina ei tarvitse lähteä johonkin tiettyyn paikkaan nähtävyyksiä katsomaan, vaan navigaattorina voi lapsi itse toimia. Aikuisella on toki vastuu turvallisuudesta, mutta retken voi tehdä niin että lapsi päättää mihin käännytään seuraavasta kadun kulmasta, kävelläänkö puiston halki vai kierretäänkö seuraava talo.

Retken määränpää ja matkan tahti voi yllättää iloisesti sekä lapsen että aikuisen.

Tapoja viettää aikaa lasten kanssa on monia ja hauskimpiin ei välttämättä tarvita kuin seikkailumieltä.

Hyvää isänpäivää!

-Maria